Affiliate kampanjat jotka maksavat hyvän tuoton

Tuottoisat affiliate kampanjat

Blogilla lisätuloja

Uuden blogin perustamisen jälkeen tulee ajateltua sitä ,että kuinka voi saada pientä lisätuloa omalla blogilla. Yksi mahdollisuus on tosiaan affiliate eli kumppanuusmarkkinointi.

Afflliate mainoksilla voi saada pieniä tuloja mutta suurista tuloista ei kannata haaveilla ainakaan heti alkuun, blogin perustamisen jälkeen. Tarvitaan paljon työtä ja kärsivällisyyttä mikäli haluat edes jotain tuloa saada blogillasi.

Ensimmäiseksi sinun pitää saada lukijoita blogiisi eli sisältö on kaikkein tärkein uudessa blogissa. Voit kokeilla kuinka hyvin sinä onnistut hankkimaan lisätuloja blogillasi.

Affiliate kampanjat

Olemme listanneet mielestämme hyvin tuottavat affiliate kampanjat, joista voi olla myös sinulle hyötyä. Lisäämme kampanjoita tälle sivulle aika ajoin. Olemme alkuun lisänneet 3 tuottoisaa kampanjaa sivulle mutta lisää on tulossa.

PureVPN

PureVPN affiliate kampanja maksaa hyvin uudesta asiakkaasta. Postauksen kirjoitus hetkellä on kampanja eli 100$ uudesta asiakkaasta mutta normaalisti he maksavat 65$ /asiakas. Kampanjassa mainostetaan VPN ohjelmistoa. Ohjelmisto on mielestämme hyvin toimiva Windows 10 tietokoneessa, jossa olemme ohjelmaa käyttäneet. Ohjelman asennus on helppo ja yksinkertainen ohjeita noudattaen. Ohjelman asennusohje Windows 10 tietokoneeseen: VPN yhteys Windows 10 tietokoneeseen.

Huonoa ohjelmassa on se, että olemme saaneet maksimi yhteysnopeudeksi vain noin 100Mps. Mielestämme nopeus voisi olla suurempikin koska nykyään alkaa liittymien nopeudet olemaan melko suuria. Meillä on käytössämme 1000 Mb/s internet yhteys.

PureVPN mainostajaksi voit liittyä tästä linkistä: Liity PureVPN affiliate kumppaniksi.

ExpressVPN

ExpressVPN affiliate kampanja on samanlainen kuin aikaisempi PureVPN kampanja. ExpressVPN tarjoaa myös VPN ohjelmistoa. Ohjelmisto on turvallinen ja nopea. Heillä on pitkä kokemus palvelun tuottamisessa. Erittäin luotettava VPN palveluntarjoaja. Tutustu ExpressVPN palveluun: ExpressVPN

Bluehost

Bluehost tarjoaa kotisivut WordPress sivustollesi. Heillä on hyviä tarjouksia välillä ja heidän kauttaan on mahdollista saada kotisivutilaa edullisesti. Kuukausi hinta on ollut edullisimmillaan 1,95$ /kuukaudessa.

Palveluun saa myös oman verkkotunnuksen 1 vuodeksi kaupanpäälle. Tutustu bluehost palveluun tästä: Bluehost




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *